51. Resilientti Suomi: Kuinka rakentaa kestävää ja toiveikasta tulevaisuutta?

Tänäkin ohjelma on Suomen podcastmedian tuotantoa. Tämä on sähkö tulee töpselistä podcast. Ohjelma, jossa puhutaan energiasta ja ilmastonmuutoksesta suoraan ja eri näkökulnista. Ohjelman tuottaa, ohjelan voima. Se on juontavat, arrimoisio ja riittalarmimaan. Yhteiskunta muuttuu ilmastonmuutoksen luonnonkäyhtymisen, ikääntymisen konfliktien ja muuttuvien arvostusten mukana. Mistä kaiken keskellä voi löytää toivoa? Minkälaisia, uudelleen, ajatteluja oikein tässä tarvitaan? Minä olen harrimoisio ja kanssani sähkö tulee töpselistä podcast ja juontaa yhteiskunta suhteista ja vastuullisuudesta vastavajohtaja. Riittalarnimaa pohjola voimasta tervettaas. Serve. Tänään pohrimmemistä syntyy resilienti tulevaisuus ja sitä, mikä on kulttuurin roolikun rakennamme resilientiä Suomea. Suomennattakouta resilienti vaikka selviytymiskkykyiseksi tässä yhteydessä. Tervetuloa mukankin jeskustelmaan kulttuuria tai deryn eli kulta ärympääsihteeri Rosa Meriläinen. Sekä itä Suomen yliopiston yhteiskunta ja kaupati- ja teellisen tiedekunnan professori Artoon Salonen. Tämä on muuta myös sähkö tulee ja tökselin finaali jakso. Ni mitään tämän jakso jälkeen jämme tästä puristavaihin. Nyt sitten varhaiseläkeellä tai tilakalletta ei. Jäidän tilakallessa eläkeen kulussa. Ei muista ihan pahalta. Nautiskellaan nyt viimeisen kerran. Ja vähän varmaan fiilisteellä. Sitten lopussa. Haikeeksvetähän. Aluksi tuli on mainittua, että yhteiskunta muuttuu jatkuvasti ja muutos- ja luovia tekijötaavat mun muassa. Ilmastonmuutos luonnonköyhtyminen väestön ikääntyminen konfliktit ja muuttuvat arvot. Toivon voi olla hukassa isojen yhteiskunnallisten muutosten ja ilmastonmuutosten edessä. Kuitenka siis rakentaa toiveekasta tulevaisuutta ja mikä ylipäätään antaa toivoa. Kun vihalua aloittaa. Uskon, että yksi toivoa on tämä elementti kulttuurin saralla on aika jännä. Eli ehkä tämä museotrendekijosittain liittyy siihen, että museotilasot on aika käsittämättömän kaikenen käppirat nouseen, kun jengin vaan. Kukäy museoissa ja meillä on ihan tavallista nykät museotten edessä on jonno. Jokai joudut mun halapsuuteenisua missä mikään. Tavallinen asia. Kun muse-organisaat jota aikajan on tietysti väin tämän satavuotta, ettei ja taaksepäin. Et jotenkin semmonen erilaisen vaikeatte aikoja ja aikana, kun pystyy muistamaan, että on ollut aikoja ennen meitä. On oleva aikoja meidän jälkeen. No se menee. Ja vielä ehkä tarkentaisin tätä aikajan, että sillä tapa, että heillistä hämme pystytä miten käy muutama, vaikka kuinka yritetäisi. Mutta huomista ei ole vielä tässä hetkeä saa olemassa. Eli se on väistämättä niin, että huomisen voidaan vaikuttaa. Se on kiistaton tosiasia. Ja sitten nää iso tongelut, mistä lähdettiin liikkeelle kaikki ne ovat ihmisen aiheuttamia. Jos me ollaan ja aiheutettu kukaan niitä voisi muuttaa, tai mistä nii muutoksen tekijä tulisi, jos me ei niitä käydä muuttamaan. Eli huomahan on meidän käsissä. Ja vielä kaikkeen eviden sikin viittaa siihen, että jopa ei omasta muotoista tai luonno-moonimuotoisuuden köyhtyminen on meidän käsissä. Tosin eikä ovin pitkää aika, koska sitten kun liikahdetan keikahduspisteere yli, niin sitten peli on menetettä. Mutta tällä hetkellä vielä kaikki on mahdollista. Ja tähän aikaa ikkunan tarttuminen antaa sen toivon tehdään se, mitä pitää tehdä. Lui nyt tällä viikolle loppuun viihisjuurtin noriaalaisen kirjailijan. Tioksen perintö tekijät, joka ei ole mikä hyvä mielen romani, että siinä on lapsen kodistuvan hyväskäyttöä, mutta mikä siinä oli semmoista toivoa antavaa, niin siinä perheen tai suvuun perintöriidat oli vauraista suvusta kysymys. Perintöriidat käristöivät kahteen mökkiin. Ja jotenkin se on muotoisi suomalainen, että loppuilla puksenneasijat, mikä meillä on tärkeimpiä, niin liittyy niihin asioimissa on se, kun luonto elämykset yhdessä vietettiu aika suvuun tarinat, jotka kertovat rakkaudesta ketään äiti rakasti enemmän ja ketään vähemmän, nämä tarinat, että loppuilla puksi kuitenkin sitten meidän arvopohja on tosi, että uudelle kertovu kauniista tuntesta, en semmoisesta arvostuksista, jotka ei ole vaan, eikä aiku sitä, noin mille tähän kaikille tehdään perintöksi muoviroskammannertu olla tyynemme rempiöteissä, mutta ne perintä, mikä mitä oikeasti kiinnostaa, nuko tämä on varmaan varsin yleensä maalle mallinen, mutta näin näin, että puesamainen ilmiä on just tämmöiset tunteikkaat, joksi tyiskot on otat ja tarinat. Mitä nähdä, niin kun esimerkiksi nuoria tänä päivän, jotka nuorilla tuntuu olevan sitä aika paljon sitä, että tulevaisuuden tusskaa ja toivottomuutta, niin kumpua, kun myös nuorten toivosieltä historiasta, vaivu ja niistä tunteista, vaivu onko se herääminen siihen historiaan jo tapahtunut? Vaikein sanoa, koska se sitten kuitenkin ehkä tämä aikajan te et piteenee omassa mielessä jää myötä, mutta että joka isellaan jonkinlainen aikajan jo kanpäivää pidempi. Ja, ja, ja, ja, ja, killaattelet, että iso osa sitä toivikkuudesta nuorille on sitten sitä niin kun oman sukupolven kulttuuria ja sitä kokemusta siitä, että he on erilaisia kuin vanhemmat, heilon erillainen kulttuurekuun vanhemmilla on, he ymmärtää sellaisia juttuja, mitä vanhemmat teetään juu ja sehän on nautinnollista ja ihan aia oikein, että esimerkiksi itse usein pyydä mun tyyä juttuihin ypalautettamun kahdessa tuossa vuotialta lapseltä, niin sieltä tulee aina samasta. Aina samasta rahellisintä pottuilua. Ei ole semmin aina vähän niin, että nuoret ovat aina jostain vähän eriltavalta huolissaan kuin vaanhenpansa. Näin aina ainakin mä itse itse kuiten, että muista on silloin kun oli joku pari kympinen, olin aivan erilaisista asiasta huolissa, niin kun mun vanhemmat puhumattakaan mun isovanheissa. Sitten myös kun noin aluotavaa, että heillä myös eri bändit, mitä he kuuntelee, mistä he hakee voimaa, mistä saa innotusta. Ettei, että kun mä yritän välillä, teiskenelemme lapsillinen, että olen minäkin bämmeä kuunnellut, niin onhan se totta, että hän on syvemmällä siinä omaan ikäpolveensa jutussa. Ja kyllähän sen huomaat se, niin kun historiamerkitys, niin iämyötä sitä kiinnostuu ihan eri tavalla juuristaan ja haluusitten varmistaa, että ne juurit säilyu, omillakin lapsilla, mutta ehkä juuri se, että se kulttuu di merkitys on kiinnostavaa, että kuvasi sitten sitä, miten tärkeää se on toivon herättäjänä. Niin yssättäkin, kun perheviteis on taisella perheen tarinnat ja sille tavalla, että saakosketuksen juureensä, on yksityistä ihmisten suullisen perinöön varassa, mutta yhteisön tasolla kaupungin tasolla kansakunnan tasolla, se on siitä isoin piyhtäinen ponnysus pitää huolen siitä, että se ei tiedä perintöä, viedä eteenpä ja ehkä yksemmännen konkreettinen ihanan ja muhun tosi paljon. Vaikutuksis on vaikututtein esimerkki oli tuolla lottasväädmuseossa, tuusuilla ja verrannalla, niin tehdään edelleenkin, sillä on kahvilla, missä voi käydä syömessä, säämpöllä, joka on leivottu, satavuattavaan, ihan juureen, minkä yksi lotta on oikeasti sodassa pelastopelasta, mutta sen taikina juureen, mukaan on saa ja edelleenkin, sillä on taikana juureen perintä meillä, jossa voi käydä kaikkina auttamassa, säämpöllä. Näitä on ponnistus, ja semmoisia, mihin tarvitaan näitä, mikä meidän kaikkien yhteiset tehtävä asiaa. Luokotamään yhteiskunnallinen muutos epävarmuutta vastarinta ja laman tumista vai toimi, kun se peräti eteenpäin ajavana voimana. Vai molempi? Niin, nii, mitä sanotaritunut. Varmasti molempaa suuntaan, se meitä vie ja se on siitä oman turvallisuuden hallinnasta kiinni ehkä, kuinka paljon se turvallisuustuntuu järkkypäin, jossa muutos järkyttää sitä omaa tasapainoa, niin sitä se aiheuttaa asalaisen epävarmuuden kokemuksessa, joka alkaa suorastaan sieltämätäntä ja alkaa hirviittämään huominen. Mutta sitten toisaalta, jos ajatellaan, mikä meitä vie eteenpäin, niin sopivasti sekaisin menevän pakaan, tämä mahdollisuuden järjestää se paka toisilla tavoilla. Ja tässä on ehkä se kulttuurin mahdollisuus, eli vaikka joku taide elämyys, niin sehän pystyy tuottamaan, sellaisen pakaan seikotuksen, joka muuten tapahtuu aina se ihminen edellä, niin että hänen oma historiansa huomioidaan. Eli sinne on mitään väkivaltaa mukana, se on taiteen puhuttelevuuden erityispiire. Ja sit kun se pahkaminen ja sopivasti sekaisin, niin se voit kasata sen uudella tavalla. Eli käytännössä se voit muokata su maailman kuvan enemmän pitäväksi ja pistää suun uskomus järjestelmääkin ehkä enemmän angkuroitumaan tosiasioihin. Meillähän yllättää minkin harahaisia käsityksiä siitä, millasta tämä olevainen on. Kulttuurin on meille väline saada se enemmän tosiasia perusteiseksi. Vaikka me tiedetään tiedä perusteesta, että tämä planeet taamme eläko pyöäriin, meillä on tuohon esittä ihmisiä, jotka sanoittaa liitteen. Eli jatkuvasti muuta sitä tapahtuvat tämäkin, hän on mieltä uudelleen. kuus tieto, että me todellakin hyvän tiedetä, että aika pyöräitä planetta. Niin sitten valanne yhteenysyden setkokemukset sen, minkä tahansa asian ympärällä, niin antaa siihen, että uskon vahvistusta viran laulava vallankun muoso varmaan yksi inspiroivimpia esim. Märkeä, että voidaan olla, ja kuusatikäsi lippassa sinne siskoi ja veljimpäin, että mitä he onnistujivat tekemään. Mutta myös kun ukran tässä on käytetään joka päivä yhteislaulua, jaksamisen välineenä, taistelukeen, että sitten pommisuaisissa, ja ehkä se teisi voneen arkisen piisi merkki Suomesta. Nyt töyty ehkä vähän hattuu nottaa myös, kun ei kuulua tärympää sitten jari merilläistä vahannut minua yhteiskunnallisen ajattelijana, että mulle nää köyhempiin kipäistä josuvat liikkaukset on me nyt osipalontunteisen, että mulla on ollut. Kun tosi paha olla tänä vuonna sen takia, ja sitten mä kävin keväällä, välkseen alkuin säästään niin samaa koskisen levijulkka ressamissa on. Tosi poliittisia lauluja limpeä katse, että hänen alas ei ole kyöhään ihmiseen ja hänen puolustamistaan niin saa lauluissa ja sitten se levijulkkaille keikkailta ei näihin ihmisiä, jotka isolla tunteilla empattialla mukana siinä keikassa. Ja me kävin niin sieltä niin kuin tavallista pystypäisen pänä kotiin, kun mulle tulisone olo, että mä en oo yksiin vaan täällä, oli ytty lässä näitä yhteisö. Ja kai ajattelen samalla tavalla, kun minä et me haluttaisette myös kyöhät ja sairaan tätä työttömätsäisi, elä, hyvää elämää. Tämä soalan tosi, jos on näära, että jos me saa taisi lähikuu kausina pikkaseenemmästä pystypäisyyttä Suomeen, olisi ko hyvä. Ja tämä on täysin mahdollista, me voidaan se saada, mutta siitä ei ole toska puhumaan mistä se pystypäisyys rakentuu, mitkä sen tekee, ne asiat on aineet toimia asioita, niittä lisäämiselön mitään rajoja, mutta ne on vieraita ehkä tällä nykytä, vaalle ajatella, mikä vie meitä eteenpäin. Eli pohimmiltaahan se pystypäisyys on sitä, että mä koen sellaista arvokkuutta ja merkitystä tässä hetkeessä. Mä tunnen vahvasti, että mä on arvokas ollen tos ja mulla on paikka tällä planeetalla. Ja mä saan sopivasti hyväksyntää siitä, että mä riitän tällaisenaan, että mä en koen riittämättömyytte ja mitätty myyttä. Siinäkin kulttuurin auttaa, koska kulttuurin heillä on välinnetulla nähdys. Kyllä, just näin. Ja kulttuurin pystyy sekuni muutousissa siirtämään meidän niistä, sella siis tavannomaisuuksista, jotka urauttanut meitä, johinkin vanhaan, kohti jotain ylväämpää, jotain upeempaa, jotain uulijaaanpaa, ja sitä mä nyt todellakin tarvitaan. Tämä on niin urautunut tämä meininkin tässä maassa. Enne toistellaan vaan vanhoja latujaistamme kerrota, että kun saadaan tämä latuuraan vähän luistavamaksi kaikki meneä kivasti. Ja nyt tosiasiassa ei tarvitse muuta kuin jatkaa sitä latuuraa, joka on saatu heillehtöä, niin kaikilla meneen ja tosi huonostia melkkäy ihmiskuntana erittäin pahasti. Eli mä pitäisikin hyvätä siitä latuuralta ulos. Ja kokonaan niin kuin katsella, että mihin päätä pitäisi lähteä. Mutta se vaatii nyt sitä sopivaan pakan sekottamista, niin, että ei meidät kuitenkaan toiminta kyky häviä, vaan et me voimakkaasti nähdään, että on jotain ylväämpää ja suurempaa. Ja enemmän tavoittelemisen arvosta, kun se mistä meillä valtavirta puhu tänä päivänä. Eli kyse on vaan siitä, että kun meillä on rahat loppu ja nyt kun vaan talous saadaan kasvani kaikki osi kivasti tosias, talous ei ole hirveästi kasvanno viite ja toista vuotemmin kaikki puhu, että kun nyt säisen kasvani sitten se lähtis. Oisiko jotain isonpaa tarinaa? Oisiko isonpaa tarinaa? Vaikka itseötyykö tähän homosapiensti kaikki suuruu? Onksin realismia ajatella, että me kollektiiivisesti kansakuntana pystymmyhyppämään siitä normaalilta, tavalliselta, latuuralta, pois ja löydeme jotain muuta? Onksin realismia? Niin, me tarvitaan sellainen ihan teiden inspiroimon näkymä, siihen johonkin toiselliseen. Eli kyse on siitä, että se voi olla utopinen näkymä, joka saattaa olla mahdollistaa tavoittaa, mutta silti me tarvitaan se, koska se antaa meille sen toivo, joka meiltä on nyt kaidoksissa. Ja nyt sitä aika näyttää päästiin, koska se utopia tekemään todeksi. Se voi olla, että se on realismia, se voi olla, että se ei ole realismia. Mutta sillä ei ole niin käy välie, mutta me tarvitaan se toisaan lainen näkymä, jota kohti lähtiä ojen tautumaan tänään. Missa näemme realismia, että viiden kymmenen vuoden päistä suomi tai maailmaissamaala, se on nyt se, se on mahdollisuus, aina hannon tulevaisuus on eri olla nykyisyys, ja eri olla vielä erilaiset, että me menee syys, mutta itse voi nämpää, että millä nese sitten on. Ja näkkiin itse toivoin, että se on sitä yneenpeyttä ja ilojaa rakkautta tiedettä ja taidetta. Pystypäin se tuli tässä selväksi ja kohti udellaista tavalla utopiaa tai ideoita. Mutta miten sitä ajattelua? Minkä tyyppistä ajattelua nyt sitten tarvittaisiin näiden maailmaan mullista, vien kriisiä niä aikeden asioiden edessä? Ehkä sitä, että mikä meitä kannattalee, mikä tekee elämästä elämisen arvosta. Mielaiset asia taamulla sytyttää, mutta jantaa hyvän syyn elässä sitä päivää. Ja nä on aikalailla kadoksissa. Meille vaan kerro tai että juoksuvauttei riitä, yritän nyt juosta vähänluvienpaa, sitten me yritetään juostaa luvienpaa. Lopputulemaan on se, että alle 30 työkövyttömyys eläkkeet on viidessa vuodessa lisääntyneet neljällä kymällä prosentilla. Ehkä juoksevat jo liiankinlujaa. Tai sitten voi olla kadoksissa se juoksun suunta. Eli mennään vaan kauhealla tohin alla, mutta se mitä jälkeä siitä tohinnasta jää, se ei ole kassella sitä, mistä voi olla ylpee. Eli tarvitaan merkityksellistä tekemistä. Me tarvitaan sellasta tekemistä, joka suuntaan merät kohti jotain todellakin tavoittelemisen arvosta jotakin ylvästä kohti. Se on kadoksissa. Mikä sitä olisi? Ei siitä puhuta. Puhume hidotavasti ja julkisuudessa esintyy tällaiset termit kun kilpaalukykyjä sen parantaminen työntuotta vuoden parantaminen. Miten jos samäärin pysähtyäkin meettimään, että tarvitaanko lisää kilpaalukykyä onko työn tuotta vuoden lisäämisellä onko sillä merkitystä lopulta? Niihän pois kysy, että mikä sitten kilpaalu niin ideo olikkaa. Siinä valitaan voittaja tiäviä. Jos mä koen lähinnä olevanis siellä häviäjan porukoissa viikoviaikolta niin kestänkömä. Sitä voi tietysti jokainen kysyitseltä. Haaraa vameista kestää. Ja sitten mä ajatella, että kunpa vaasaisi kilpaalua lisää ni kaikki käyty syväksi välttämättä seimeitä vie hyvä suntaa vain jonkinlainen yhteiskunnallinen liima, joka saattaa meitä yhteen, joka antaa meleisin sellaisen kokemukset, että mä ollaan yhtä, joku mä ollaan yhtä mulla on vahvoja. Kun puhutaan resiliensista, niin mistä tekijöistä resilienssi ylipäätään syntyä ja mitä se oikeastaan lopu ylopukista tarkoittaa? Meillä on maan polsuskurssilla ja vastikaa ja siellä opetettiin, että resilienssi ei itse jäässä ole yksilön ominaisuus vaan yhteysen. Ja tämä on muutos tosi tärkeä, havainto. Että tottokai voidaan löytäytäkin esim. ja sankarissaairaanhoita, jota kestävät mininkään laista työtahdia painetta tahansa. Ja koska hei laani jostain syystä, niin kun ihan hemmästytäväkykyvain jaksaa. Mutta tämä ei ole niin kuin kaissa kunnan tässä ratkaisu. Mutta että sit on niin kuin pienyhteisöä tai yhteyseisöä jotka on resilientejä. Siinä syntyikäikot pitää lista toivoja ja turvaisuuden tunnetta kokemusta siitä, että mikä tasat tilanne tulee niitä sitä yhdessä jotenkin selvitäään. Se voi nuottavu siihen yhteyseön. Ja siinä auttaa tietysti, että jos on semmoisia kokemuksia, sillä yhteyselle, että vaikko oli vaikeuksia, niin siitä selvittiin. Mikä saattaa selittää senkin, että minkä takia vaikkapa keskiikäiset ovat onnellisen piakuin nuoremmat, että on niitä kokemuksia siitä, että on selvittö. Ja nuorelle on ollut nyt sitten tarjoa lajena enemmän niitä jokseja, missä en kokemuksia, että toivo on, että me yhteyse näistä voi taas tarjoata myös meidän nuorelleen niitä kokemuksia yhdessä selviä, missä sitä ja vaikeuksien voittamisen yhdessä. Viisaite sanoa. Jotenkin mä ajattelen niin, että jos nyt sen sellaisen resiliäntin, sellaisen yhteenkuuluvuuden tuoma voimankonkretisois, niin jos me tästä pöydä sitä vähän vähän vahvenpinaen, eteenpäin kuin tähän tultiin, niin silloin meidän sellainen eheys ja sellainen yhden saattava voimaa oli seäntyn. Ja sitä me tarvittais. Eli mistä se tulee se tuntuma, että me pystytään kohtaamisissa, ruokkimaan toisistamme niitä hyviä puoleja esiin, joita jokaisessa on, jokaisessa huonoinkin puoleja, mutta niiden esihoukuttelemme ei ehkä ole niin fixua, kun hyviä puoleja. Mutta kun me houkutaan toisissa me ollaan viä hyviä puoleja esiin, me vahvistutaan ja voimaan, mutta elämä alkaa kannattelimaan. Se on nyt se, mitä tarvitaa. Mutta Suomessaan koko esimerkiksi joornalismin voima palautuu kieltäisyyteen negatiivinen asiaan, uutinen positiivinen ei. Jos sen esimerkiksi tiedostaa, niin voi lähteä pikkaisen niin kuin mietteä, mikä te telemä oikeasti kannatteleja, mikä ei. Toilla yhteisölliset kulttuuorit, niin niissä hän hyvintyypillisesti, priorisoidaan ihmisten kohtaamisia niin korkealle, että niissä kohtaamisissa viivytään niin kauan, että eteenpäin lähdetään vasta, kun ollaan vahvempia kuin siihen kohtaamiseen tultaisiin. Mutta meilhän se on aina joku mittalaita, joka osottaa, että tässä on pikkaiset tilanteita päällä puoleen. puhutaan nopeasti. Ja se ei ole oikein mihin käydä, että me lähde tämä sit kohtaamist jopa heikompiina kuin siihen tultaisessa. Ja se on tosi sääliä, eli mä tarvittaisin nyt sitä sellasta toisiamme kannattele vuoden niin kuin uutta nostetta, joka on siis täysin mahdollista saada aikaiseksi. Mutta säkin lähtee tulemaan esiin siitä, että mä oletään puhumman siitä, että sitä tarvitaan ja miettimät mistä se tulee. -Ruosa sä aii elämyksen huomaa. -Mina aloitin aamonin sellasta palaveristamissa ihminen kertoo olevasako toisin karvialta. Tähän kertoo ja karviasta niin kuin se on se onkin sorti yhteisöyny sydenssangrilaaa. Karvi on siis kankaan pääkupeessa oleva pienekkä paikkakunta. Siillä kulemma aivan valtavilla yhteisillä ponnistuksilla, joka vuositehdään kauheese kaikeaa kivoja kulttuurita tapahtuvia. Tämä karvi on kulma täynnä yhdessä tehtyä pöhinäämissä. Imisänä mietteet on mitään me seuraavaksi karvia päivän keksittais. Ja kyllä, siis se onkin kielä tosi paljon Suomea. Pali on pienempien paikkakuntien yhteisöynyyteen kuin on törmönyä kemmin joskin sellasta ihmisten vaivan näkyä yhteisen juttujen eteen. Se toinen esimerkki on tällä viikolla jutella paljoa mukaan 11 vuotiaan lukeallaisen kanssa, joka on käydellä piheidän koulun tervetuloa juuhlaa, joka on tosi ihan yhteisöön. Mukaan ottamisen tapahtumia ja joten ne oppilat opiskelit itse järjestävät. Haluavat antaa pienetporukat, haluavat antaa muille kivoja juttuja yhteisiä kokemuksia, että kaikilla on esikin vaa ja elämyksellistä ja olisi hyvä olla yhdessä. Onnan tääkin meidän Suomalinen kulttuuri, että eri ihmiset, vailla mietään taloudellisia kandustumiotaikilpailuviettiä, niin haluavat vaan luotua, että se on kylä, että se on kylä, että se on kylä, että haluavat vaan luoda lympärilleen hyvä. Tuossa se on se avain. Ilisellainen itse keskeinen elämä, jos ajattellainen, että maailmaan minua varaten, se viimeilta kaiken hyvä poissuoppeolopuksi. Eli ainakin se viimeiltä, jos olla se merkityksen tunnuun, että mun olemassa ollaan esonkinlaisia tarkoituksia tarjoittavana, koska ne tarkoitukset tulee siitä, että meillä ei ole Suomalinen, meillä muuta varaten, mä elämään maailmaan varaten. Ja sitä tuossa hienosti kuvasit, sitä karviallä ehkä on löydetty. Eli kun me pikkaseen enemmän käynyt poisi itse sitä, me aletaan elämään muita vaarteni, löytyy amulla niitä hyviäisyitä olemassa olla. Eli loppelopus nää on niin yksinkertasi asio, että ei ole tosi kasvuhrastaa, että ne vaan täytyisi ottaa puheeksi. Ja nähän on niin kvantiikiaikana mietitty. Eli silloin kaveritotuli siihen tulokse, että ei minen jäi itse kääksi, hedonia ajaihmiistä. Me halutaan tuskaa välttä ahdistuksesta irti päästä, mutta se sellainen hedonia on vain toinen puoli ihmisestä. Se palautuu siihen, mä elmää on minua varaten ajatuksia, mutta se toinen puoli euda, mä oon ja onkin sitä, että kuinka me voi tässä olla olemassa maailmaan varaten. Ja siitä syntyy merkityksellisyyden kokemus, tarkoituksellisuuden tuntu ja ihminen on yhtä paljon sentyyppinen olento. Ja siitä meille juurikaan vielä puhuta tai noh puhetta alkaa pikkuhiljaa tulen, mutta teko ja ei. Eli edelleen me eletään hyvin itse keskeisestä ja itse käästi ja hedonisesti. Mutta ihanä käsite on hedoistiden altruismi, jonka on kehittänyt johonnalähtemaa ja voi kamallisen mononisentoisetutkinä dimme, mutta asiaan. Eli se, että mikä nautin tulee siinä, kun tekee jotakin vaikka juuri tätäkin yhteydessä taidetta tapahtuvatoisille, että tai menee mukaa johonkin hyvän tekeväisyystoimintaan, että paitsi, että se on muille antamissa, niin siinä se on myös hedonististä, koska ihmiset tulee niin hyvä olen siitä, kun saa antaa ja olla itse tärkeä. Kyllä. Ja tässä ollaan nyt näiden isoja nongelmia ratkaisuja näärelä, missä lähdet tiliikkeelle, ilmastonmuutokset ja luontokkaan, kadot me eletään kuuden sukupuuttaa, mutta oli 65 miljoonaan vuotta sitten siloja ollut ihmisellä, mitä tekemistä sen sukupuuttaa, on kanssa toisin, kun nyt tämä on meidän aiheuttama. Eli jos me pystyttäisi näkemään se, että kun me otetaan ratkaisia rooli, niin me saadaan itsellä me parempi elämään. Me ootakin nyt tässä verran tämmöistä välillä yhteydessä ylväin päin. Oioioioioiooo, tosi hyvä yhteynä, että on näin me tehdään. Pali on tullut sistämään hedonistinen altruis. Sana hieno sanapariosta, niin nyt on tai valistamaan. Altruis me nyt ehkä on emme vittaa, että itse olen kokienossa, niin että se ehkä vähän vittaa tällaisen vähän sokea luottoon, mutta sekin voidaan kääntää positiiviseksi tällä hedonismilla. Väkillä pidä se edes tämmöisessä positiivissa, että kyllähän uskon, että sokea luottamustuottaa paremman olon myös itselle kuin vain harhaisuus. Mä liin tehdä vuonna kokeilansa vähän vain harasuuttamille, että se petolliset videoi almas joka ihan kohta alkaa. Se kyllä niin, kun hauskapsykologinen leikki, että miten mun arjessa mun ei tarvi ollenkaan, niin kun epäillä muita ihmisiä, niin tein kevyttäjä heohtoja hoentavaa on elää kuin ei pelkää muita valisuuttaa tuulua, ja menet kun edelleenkin eletään luottamus yhteiskunnassa, ja mun omaan vinkkiin kaikille, että kannattaa elää luottamus yhteiskunnassa. Mien olen mien kannattaa, enää silloin tulla on vaikka kusetetuks ja varastetuks, kun se ei elää jatkuvassa epäluulossa, muihin ihmisiin kohedistuvassa pelossa. Erittäin samaa mieltä. Se kyynisyyden kyllästämään elämä, mitä elämä se on, että vaitan, että ei yhtään mitä elämä, että akkea eroon siitä kyynisyyden sienmenestä, ei ole kannalta sitä. Ja itä tulee eläviä lauseita, kun niin paljon tämä lentävien lauseita. Vieluimin uskollinen kuin petollinen, kuten tässä TV-oilmassa, siitä siinä taita olla kysymys. Huoltovarmuskeskuksessa selvitetään kulttuurialanottamista huoltovarmustoimintaan, niin henkinen kriisinkestävyys on yksi yhteiskunnan turvallisuustradekijassa määritellyistä elinterkeistä toiminnoista, mikä on kulttuuri rooli resillinti Suome rakentamisessa. Mitä rauha saanut? Kachtalainen, me pidetään pitättysti huolisi siitä, että Suomi on olemassa. Suomi on Suomen kieli meidän kulttuuriperinte. Koko Suomen olemassa olla jatkavuus perustuu siihen, että pystytään vaalimaan tätä meidän omaa kieltä ja kulttuuria. Toisaalta sitten se, että pidetään noita, missä tahansa olla suhteessa? Mista tahansa kriisin oloissa? On tarjolla yhteisöllistä iloaa antavaa kulttuuri toimintaa, että tapahtui mitä tahansa, niin voidaan järjestää konsertti, voidaan närsä teatteriä sitys, ihmiset pääsee. Sen voisin hetki, jossa yhdessä voidaan pistää murheettaakseja, huolettaakseja, kokea jotakin, maka-hauskaa näuraa yhdessä, molemmat ovat tärkeä kulttuuraan tehtyjä. Ja mä etteleen niin, että se, kuinka asiat nyt on seikin kerro, kuinka ne voisi olla. Ja kulttuuritekeeseen eläväksi, se pystyy sekunni murtoosissa viestimään meille, että hei, asiat voi olla oikeasti toisillakin tavoilla. Ja nyt me tarvittaisiin sen tyyppistä ajattelua, että me todellakin pystytä selläytymään johonkin toiselliseen olotilaan, joka on jotain vielä ylpäämpää ja kauniinpaa ja tavoittelemisen arvo sen paakuse, missä me nyt ollaan. Ja nämä erilaiset olotilaat niiden kuvittelu, niin se ei ole tuossa lasta iskun kestävyyttä, resilientt ja joustavuutta, koska se kertoa sen, että se latuuraa jolla tähän päivään tultiin, ei se välttämättä osse latuuraa, mutta seurata kohti huomistammeen tästä, vaan voidaan ihan hyvin katsella toisellaisia, että tulevaisuuden rakentamisen tavoja, koska se kuinka asiat nyt on eikä rossi sitä, kuinka ne voisi olla, ne voivat olla paljon paremminkin. Mutta kukaisuus on 150 vuotta sitten, kun säysit saanaan, että hei tuplat taas koseilin niin äudot. Sulla jos noudes keltu et hei, nyt tule ja aika ihan teellistä kamaa, että me enää etko et 80-kymppisiksi elettäis 150 vuoden päästä. Et ei ole kule ihmisen käsissä tällaiset asiat, et elin niin ihan odote, kun sen nyt on 40-kymppistetään tuu, ei ole ihmisten käsissä, tässä sitä ollaan. Tai monta, monta, muuta asiaa, me ollaan muututtu tosi paljon kulttuurina yhteiskuntana kansalaisina viimeistä vuosikymentenkin aikana, ja se on osittainin kosotus siitä, että toisaalaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia. On mahdollisakin Romaanin keskiikainen, nainen on alkuperäiseltä, nimeltään LaFam nyt hauntaan, eli 30 vuoteas nainen, koska siihen aikaan 30 vuotias, tottisesti oli keskiikainen. Minä 50 täyttäneen ennen kuin me toivottavasti. Minä juuri olen oppinut viime viikkoiden. Vuotan siihen, että olen vielä korkeintaan keskiäinen. 50-30 vuonna 2020-24-4, kun tätäkin, potkasti ja teemme, olen oppinut, että ensimmäinen vanhentumispysähdystä pahtuu tai nopeutuminen tapahtuu 40 vuotian ja seuraavana 60 vuotian, en haluaisi olla juuri täyttänyt 60, mutta sellasta elämä on. Ei jouta. Mitä tarkoittaa kulttuurinen kestävyys? Se tarkoittaa sitä, että miten pidetään huoli, että erilaiset tavat ja perinteet ja meidän kieli- ja kulttuuri, jotka elämistään pysyä elävänä säilyy, vaalimisen erityisesti tarkoittaa. Varmaan kulttuurissa kestävyys on suomessa edentä puhu-kulttuuriperitetoimijat. Vaikka kaansa musiikkien se tuttu, että olen kulttuurin peritetoimijä ja erityinen kysymys kanssaan välisesti on alko peräiskansojen kulttuurit. Siinä on suomessa. Suomella erityinen vastuustet, tietysti saamelaisten, - kieltä ja kulttuurien pitämisenä elävänä. Toisaalta nämä meidän sootien aikakausi, - jossa tyhvinkongrettesesti kulttuuriperintöä vasiteen tuhataan. Meillä on se, että täältä ailemaan on kunnoista autunut ihmiskunnan - arteiston tuhoamisessa, - uskontosan nimissä, mutta myös ilmastonmuutos tuhoa kulttuuriperintöä - ja upeat vanhat, padot, murtuvat, jokeen, tulluvien lisääntyessä - äärilmiötelisääntyessä. Yttömiin saadaan meidän kulttuuriperintö säilymään, - niin se liittyy myös ekologiseen ja sosiaalisen kestävyytä. Suomen kielen, haluan sitten vielä jatkokysymyksessä, - jonkun verran, aina silloin tällöinen, - että huoltaan, että Suomen kieli alkaa heipyä tieteen kielenä, - että siitä olisi tulossa pelkästään tällainen kyökikieli, - että kun siitä huolissa on. Kyllä ehkä vähän olisin siitä huolissa, - että se on kuitenkin, jos Suomen kieli on se oma äidinkieli, - niin se on usein, miten sitten se tunne kieli. Siitä kautta asiat tulee minua lähelle. Ja kyllä sen vaaliminen varmaan olisi ollennaista myös tieteenkentällä. Syksyllähän julkastiin selvitö Suomen kielen asemasta, - siinä oletin huolissaan sekä tieteen, että taiteen osalta, - että pysy tämän kun jatkossa pitämään huoli Suomen kielen ilmaisuvoimasta. Koska sekä tieteen taiten piirissä kieli kehittyy tulee uusia käsitteitä, - uusia sanoja. Jos tieteenpollaan se kaikki syntyy, - englanniksi niin Suomen kieli ei kehity siinä mukana. Ja taiteen osalta taas, kaudo kerjallisuus ja - ja vaikka etenkin runaus, joka on usein semmonen, - kun kielen uudistamisen väline, - miten sen saa kaupalinen potentioilion tähän, - eli se vaati yhteisiä ponnistuksia, että meillä pysyy se elävänä. Mutta toki meillä kunnoitkin tällä hetkellä Suomen kieli on todella - elinvoimaminen ja sen asemaan hyvää, - jos katsoa vaikka tämän nykyvajan - rap-kulttuoria, missä suurin tehtäen, - kun kenettahan sanan lippistää, - mutta sakadulta verät, niin se pystyy siltä istumalta heittää - ja takia niin provisoituva riimiä, että aika hymyin laabia - lappuun lahtuvonissa. Yteinkin tulee mieleen kielitieteellia larikotilainen keräärässä - hastattelussa toten se ei Suomen kieli, mikä on pieni kieli, - ole 19%-malmalla puhutusta kielistä pienempiä kuin Suomen kieli. Mennulle me vahvoja. Tässä on vielä. - Kyllä. Voiko kulttuuri vahvistaa ja yhtenäistä yhteiskuntaan - sekä valaa myös toivoa konfliktia ja kriisien keskellä? -Ehdottomasti, koska sehän kertoo se mistä me tultiin. Se ankurameita. Silloin, kun saadaan ne ankuruen, - paikat selvilleen, niin me ollaan vahvempia ja kestetään enemmän - maailman myrskyjä. Eli kyse nimenomaa se elementti, joka meitä kiinnittää tähän elämään ja olevaisee. -Se on just näin. Kaus konkreettisessä esimerkkeen Suomen vahvuksia kirjastot ja kesätiattorit. Kesätiattorit ovat aivan ainutlautuneilmiö. Irla on yhdessä saman tyyppistä, mutta kuitenkin se, että meillä siis - joka niemeessä notkealmassa on kohdenkurkupurkin välin viritetty - pinkkiä. Esitetään tällä hetkellä liotella, mutta meillä on kautta Suomen valtava - määrää kesätiattorit, jotka ovat paikallisyhteisöön ponnistuksia. Ja se on kaikkialueen yrittäjät. Mukaina eri sukupuolovet lavalilla. Sen on usein ammattilainen, haumattu ohjaajakstaan, - jotakin, mikä on, kun nammattimaisuutta siinä mukana. Mutta että ne on todella yhteisöyysöyysä ponnistuksia, - jota kunnan kaikki ihmiset käy katsomassa ja vielä napuri kunnakin - ihmiset päällettai, tai vakaaruot sen, että sellä puheen - mä alla jotenkin kertaa koko ruotsinkin kielisen puheenmaan ihmiset - niin yhteisiin. Ja kirjastottaa, jotka ei ole mitkää niin kun pelkästään köyhän kanssaan osaan - tai opiskelijoiden käyttämään. Vaan Suomalliset erittäin laajasti käyttää kirjastoja ja jopa koronaa - aikana niin, jos koulut yli puolet, kun niinkin lapsiperäheistä - ei lapsesä kirjastat, meillä ajatellaan, että se on yhteenneoluhanneet - siinä mennään maahanmuuttaja ja kertoa ja vaikka heillä on saattaa olla - maahanmuuttaja, noin olla kokemuset eivät ole tervetulleita. Muualle niin kirjasto on he kokevat olevassa tervetulleita. Et se pystyy tarjoamaan seen paikan, missä erilaiset ihmiset voivat - tulla yhteen sekä erilaiset sukupalvet ja muutenkin eri todellisuuksista - tulevat. Sehän on se yhteisön resilliehsin, - kaikkua perus edellytys ihmiset kykenevät tulemaan samaan paikkadalella - ja mene se toisaalta kanssavaikkaavat erilaisia. -Jus näin, me tarvittaisi tämän tyyppiseen vuorovaikutusarein - noita enemmänkin yhteiskuntaan. Seki on kiinnostava, että vuosien ajan kirjastoon palvelut ovat - Suomalaisten mielestä juuri niitä parhaita palveluja, mitä yhteiskunta - pystyy tarjamaa, että kyllä me osataan onneksi arvostakki sitä. Tiivestetään vielä tähän loppuun, millä tavoin yhteiskunnan - resillien sijaa vahvistetaan ja miksi tähän pitäisi hyödyntää kulttuureen. -Ky tussuun resillien sijaa vahvistetaan sillä, että ihmiset saa kokemuksia siitä, - että he ei ole täällä yössä. Meidän on täällä monta ja mulla on toistelmien puolella, - että ei tarvitse pelätä jäävässä yksin. Kulttuurikonkriotiset tarjoaa niitä paikkoja ja elämyksiä, - jotka ovat yhteisiä ja saatunteja. Tässä me hengitetään samaa ilmaa ja katstaa samaan suuntaan - nautetaan samaa asiaasta ja ollaan yhdessä. -Kulttuurian välinen rakentaa yhteyksiä eri tavoin ajatteleviin ihmisten välinille. Yhteyksiä myös muuhun todellisuuteen kuin ihmisten maailmaa, - eli myös erilaisiluonto. Olen toihin tai oli oihin tai ilmiöihin. Yhteudet on ne, jotka luommeille merkitysikkunoita elämään. Kaikenlaiset yhteydet, mitä me koeta arjessamme voi tuodassa - lisää arvon olemassa olle ja kokemuksen siitä, - että mun olemassa olo tässä ja nyt on jollakin tapa, merkittävä. Ja sitten kulttuuripystyi saattamaan meitä tavannommasuuden tuollekpuolelle - lempeesti, mutta radikaalisteelliseen hän voi loksauttaa meidän - maailman kuvan eri asento on ihan tuosta noin vaan. Ja se on jotain häkelnyttävää suorastaan. Me voidaan vakuutella toisille me asioita tuntitolkulla, - mutta mikä ei välttämättä. Muutun meidän maailman kuvastajamme ja meidän uskombus järjestelmässä - mutta kulttuuri kokemus saattaa heilauttaa meidän elämääriä asento on - tuosta noin vaan. Se on jotain sellasta, mitä me ehkä enemmänkin tarvittaisi. Ja siis kulttuurin olemukseen kuuluu ajatus siitä, että se yleväyttää ihmismieltä. Me tarvitaan mielen ylevyytymistä. Tämän tyyppiset asiat, kun mielen ylevyytyminen, palautappas ne euroiksi. Meillä päinnyt niistä ei kauheasti missään pöydissä puhuta, - mutta ne on niitä jotka tekee elämästä elämeseen arvosta. Eli tuli jotenkin niin juistavä tästä yhteiskunnallista keskustelusta, - kun tämä on mennyt vaan siihen, että kun saisi talouden kuin kasvatettua suuremmaksi - kaikki käytyy eskiivaksi. Silloin lähteä tällainen kulttuurin tuoma ihan teellisuus ja mielen ylevyyttävyys - Johonkin pois kokonaa. Sitä me tarvittaisiin esiä ehdottamasti, että me pystyttäisi näkemään - homo sapien, sieltäkin pikkase kirkkaamassa valossa. Kieltämättä vaikea tehtävän murusta alkebraalista yhtelyä mielen ylevyyttämisestä. Se on mahdollut on tehtävän. Näin nää tärkeän ja mielenkiintoiseen aiheeseen päätettää sähkö tulee töbsylistä - podcastin viidinkyminen yhden jakson mittainen matkahkkiitoksia riittää sinulle. Tämän ollut hyvin mielenkiintoista ja äärimmäisen sivistämään. Kuunna kuun myös. Itse asiassa kaini tuomasi tän yhteyden, että viiteskyminesyhre se jakso sehän on sinun ikääsi. Hyväänen aika niin oikein. Niin ylläkyllä, Jurydämään oli suunnit. Mistä näiden näin suun muukkuoleiden suunnit. Mä olin niin suunnit. Tämä oli niin selkeessisunut, mutta ihan tosiasi ja kyllä ni täytyy sanoa, että matkannol hirvei opettavainne. Tosipalion erilaisia teemoja ja erilaisia keskustelijoita ja vähän vetää vakavaksi haikeeksi mielen, mutta ei se auta. Ei voi keksi kehittää mitä uutta jo se luovun, josta ei. Siirrymme mä ennenkin te laakalle tässä. Aileihin te laakalle emme elääköiduaalminen, me te laakalle. Kaiken suurinkietustietusti kuunteli oelle, kiitoksia, että olette kysynyt mukana.